Alkusanat

Monet asiakkaistamme ovat kaupunkilaisia, joilta on loppunut tila sekä asunnosta että sille tarkoitetuista varastotiloista. Pohdimmekin tässä blogissa miten Storeys edesauttaa kaupunkiympäristön ja kaupunkilaisten viihtyvyyttä kasvavan tilantarpeen keskellä.

Kaupungistuminen

Kaupungistuminen on ilmiönä ollut olemassa tuhansia vuosia eikä kehitykselle tunnu näkyvän loppua. Maatalouden ylläpitämiseen ei teknologian ansiosta tarvita enää niin paljoa ihmisiä, joten ihmiset muuttavat kaupunkeihin parempien työmahdollisuuksien perässä. Kaupungit siis kasvavat ja tiivistyvät, minkä johdosta niiden asukkaat joutuvat tyytymään yhä pienempään ja pienempään elinympäristöön. Urbanisaatio, yhdessä kuluttamisen kasvun kanssa, on luonut tarpeen pienvarastopalveluille. Tämä on huomattu myös esimerkiksi Helsingin kaupungin yleiskaavasuunnittelussa. Yleiskaavapäällikkö Richard Mannisen mukaan kysyntä erityyppisille pienvarastoille on viime vuosina kasvanut huomattavasti, mikä on johtanut kiinteistöjen ja tonttien käyttötarkoitusten muuttamiseen.

Säilytystilan tarve Helsingissä

Tarkkaa määrällistä arviota helsinkiläisten säilytystilan tarpeesta ei Mannisen mukaan ole tehty, mutta Helsingin kaupungin rakennuslautakunta on ohjeissaan suositellut yksittäiselle huoneistolle rakennettavaksi 5-6m2 asunnon ulkopuolista säilytystilaa. Tila koostuu seuraavista osista:

  • 2–3m2/huoneisto varastokopissa
  • 2m2/huoneisto ulkoiluvälinevarastossa
  • 0,5m2/huoneisto lastenvaunuille ja liikkumisrajoitteisten apuvälineille
  • 1 polkupyöräpaikka/30m2 asuintilaa

Todellisuus, varsinkaan vanhoissa kaupunginosissa, ei kuitenkaan ole ihan näin ruusuinen. Entisenä töölöläisenä olen kokenut tämän omakohtaisesti, kun jo valmiiksi pienestä asuinpinta-alasta jouduttiin pari neliötä uhraamaan vaatekaapeille, eikä varastokoppikaan ollut käytettävissä. Mitä siis tehdä tavaralle, joka ei mahdu omiin varastotiloihin? Yksi vaihtoehto on käyttää kapungissa sijaitsevia pienvarastopalveluja, mutta niitä käytettäessä törmää usein kuitenkin kahteen ongelmaan: hukkatilaan ja kuljetukseen.

Järkevää varastointia palveluna

Hukkatila on epäedullista sekä asiakkaan että kaupunkiympäristön kannalta. Asiakkaan on monesti mahdotonta etukäteen arvioida kuinka isoa varastoa hän tulee tarvitsemaan. Pienvarastoa vuokrattaessa joutuu asiakas maksamaan saman hinnan oli varasto sitten täynnä taikka puolillaan. Epätehokas tilankäyttö on myös kaupunkiympäristöä haittaava asia. Emme varmaankaan halua käyttää hyvää tonttitilaa puolitäysillä varastokopeilla. Storeys tarjoaakin joustavaa varastotilaa kantakaupungin ulkopuolelta, jolloin varastoinnin hukkaneliöt ja kaupunkitilan käyttö minimoidaan. Laskutamme ainoastaan tavaran viemästä todellisesta tilasta, jolloin esimerkiksi tilattuaan varastosta yhden esineen takaisin kotiinsa, asiakkaan käyttämä varastotila – ja samalla lasku – pienenee. Avoimen varastomme ansiosta varastointi meidän kautta on erittäin tehokasta.

Tavaroiden kuljetus varastolle tuo usein päänvaivaa asiakkaille ja haittoja kaupunkiympäristölle. Varastoitava tavara kun usein on sellaista, että sen kuljetus vaatii auton käyttöä. Arjen haasteista selviytyminen onnistuu monelta kaupunkilaiselta polkupyörän ja julkisten kulkuneuvojen avulla, minkä vuoksi monelta kaupunkilaiselta ei omaa autoa löydykään. Tarjoammekin palvelumme avaimet käteen-periaatteella ja hoidamme kuljetuksen puolestasi. Sinun tarvitsee vain pakata tavarat ja me hoidamme loput. Ajojärjestelijämme pitää huolen siitä, että varastointikuljetuksista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa kaupunkiympäristölle. Sekä kaupungin ilmastolle ja yleiselle viihtyvyydelle että Storeysin kukkarolle on sitä parempi, mitä tehokkaammin suoriudumme kuljetuksista.

Storeysin avulla varastointi on siis tehokasta, helppoa ja ympäristöystävällistä. Mukavaa kevään jatkoa kaikille!

Voit tutustua tarkemmin palveluumme lukemalla muut blogikirjoitukset tai tsekkaamalla hinnastomme. Yhteyden meihin saat täyttämällä yhteydenottolomakkeen


Haluaisitko kuulla lisää?

Blogistamme löydät mielenkiintoisia tarinoita varastointiin, asumiseen ja kiireettömään elämäntyyliin liittyen. Tilaa blogikirjoitukset sähköpostiisi ja vastaanota rajoitetut erikoistarjouksemme ensimmäisten joukossa.